Jukka, 43 vuotta

Jukka

Minulla on kokemustietoa mielenterveyden häiriöstä sekä päihderiippuvuudesta ja vakavasta haimatulehduksesta jälkikomplikaatioineen. Olen saanut apua vertaistuesta ja vertaisohjaajana toimimisesta.

Valmistuin kokemusasiantuntijaksi KoKoAn kokemusasiantuntijakoulutuksesta keväällä 2019. Olen toiminut vertaisohjaajana V-S Sininauhan Polun alku –ryhmässä sekä ITU:ssa miesten ryhmän vertaisohjaajana ja vertaistukihenkilönä. Nyt ihmisten parissa koen tekeväni sitä, mitä olen aina halunnutkin tehdä.

Toivon, että voisin menneisyyttäni hyväksi käyttäen toimia niin kokemusasiantuntijana kuin vertaistukihenkilönäkin, ryhmille tai yksilöille, kenelle tahansa, joka siitä voisi kokea saavansa tukea ja uskoa elämäänsä ja tulevaisuuteensa.

Koulutetut kokemusasiantuntijat KoKoA:n jäsen

Skip to content