Paranemisen prosessit. Näin otin mielen voimani takaisin askel kerrallaan.

Julkaistu aiemmin Saidan Päästä irti -blogissa sivulla lily.fi, täällä.

Tämä on mielenterveystarinani. Olen kärsinyt vuosia pakko-oireisesta häiriöstä OCD ja kuntoutunut niin hyvin, että suurimman osan aikaa OCD on muisto vain. Vähän yli vuodessa olen päässyt pisteeseen, jossa moni vanhoista haasteista  tuntuu nyt naurettavan helpoilta.  Siksi halusin kirjoittaa siitä, mitkä vaiheet kävin läpi, jotta pääsin tähän asti. Kirjoitin strategiastani teille täällä, mutta kuntoutumiseen liittyy myös paljon muuta. Ensiksi kuitenkin pieni alustus häiriöstä ja siitä, mitä siitä ajattelen.

Pakko-oireinen häiriö OCD (Obsessive compulsive disorder)

Pakko-oireinen häiriö on mielenterveyden häiriö, ja se jaetaan diagnostiikassa kahteen: pakkoajatuspainotteiseen ja pakkotoimintopainotteiseen pakko-oireiseen häiriöön. Itselleni on diagnosoitu pakkoajatuspainotteinen OCD.

Itse en jakaisi häiriötä näin kahteen, koska pakko-oireisen häiriön luonne on sama, liittyivät pakkotoiminnot eli kompulsiot sitten mielen sisälle tai näkyvään fyysiseen maailmaan. Useimmilla on molempia kuten itselläni oli. Mekanismi on se, että ahdistaviksi koetuista ajatuksista yritetään päästä eroon. Etsitään pakokeinoa kompulsioilla eli millä tahansa, joka veisi ahdistuksen pois. Tällaisia ovat esimerkiksi erilaiset tarkistelut ja varmistelut. Kompulsointi taas lisää ahdistusta ja tarvetta kompulsoida. Lopulta ihminen elää taistele-pakene-tilassa. Mieli vaatii yhä enemmän kompulsointia ja ajatuksista tulee pakkoajatuksia, jotka pyörivät mielessä tauotta. Ahdistus on musertava.

Syytä häiriölle ei varsinaisesti tiedetä, mutta oma teoriani on se, että jokin stressaava tai ahdistava tilanne saa ihmisen välttelemään ajatuksia ja tunteita. Tämän seuraksena päädytään tilanteeseen,jota kuvasin ylempänä. Syntyy OCD. Jatkuva taistele-pakene-tila saa aivot ylikierroksille ja tekemään uusia hermoratoja aivoihin kompulsoinnin seurauksena. Tämän seuraksena aivot menevät tulehdustilaan, joka entisestään vaikeuttaa tilannetta. Aivot alkavat huutaa kompulsointia ja ihminen jää vangiksi tuskalliseen kierteeseen. Tila muistuttaa mielestäni jonkinlaista addiktiota.

Mikä oli oma lähtötilanteeni?

Itselläni oli teini-iässä todella stressaava elämäntilanne, joten sairastuin syömishäiriöön. Sain itseni siitä kuntoon, mutta siirsin riippuvuuskäytökseni ruuasta alkoholiin. Lopulta lopetin alkoholinkäytön vuodeksi ja riippuvuuskäytöksestä tuli OCD. Koen, että nämä kaikki kolme olivat minulle yksi ja sama ongelma. Yritin välttää vaikeita tunteita, enkä osannut käsitellä niitä.

Minulla oli hyviä ja huonoja kausia, mutta elin ”tuurilla”. Minulla ei ollut mitään kontrollia omaan hyvinvointiini. Olin tunteideni ja ajatusteni uhri. Olin niiden vallassa. Vuosia elin siten, että päässäni soi tauotta todella ahdistava pakkoajatus. Vähän niin kuin rikkimennyt levy. En tajunnut yhtään, mistä oli kyse. Lopulta käsitin, että minulla oli OCD, mutta en tiennyt, mitä sille voisi tehdä. Muistan miettineeni, etten tiennyt, oliko kompulsioiden tekeminen hyvä vai huono asia.

Elämäni aikana olin kokeillut terapioita, joista toisista oli hyötyä ja toisista haittaa. Obsessiivisuuteni ei kuitenkaan helpottanut. Vuosikymmenen sinnittelyn jälkeen romahdin kesällä 2018  ja läheisteni tuella pääsin intensiiviterapiaan. Olin siellä kuusi päivää ja tajusin, että minun täytyy kohdata pelkäämäni asiat, jos haluan parantua. Täytyy harjoitella uusia taitoja ja muuttaa asioita. Olin onnekas, sillä perheeni tuki asiaa taloudellisesti. Siitä syystä päätin, että koska minulle tarjotaan tällainen tilaisuus, osoitan kiitollisuuteni minua auttaneille läheisille antamalla prosessille 150%. Oli se sitten kuinka vaikeaa tahansa. Niin myös tein.

PROSESSI

En mene tässä kirjoituksessa strategiaani sen enempää, koska minulla on erillinen postaus asiasta (täällähän se). Prosessi kuitenkin on noudattanut erilaisia tasoja, joten halusin niitä avata tässä.

1. Uhri- vai selviytyjäprosessi

Aluksi olin tilanteessa, jossa olin lukenut OCD:n olevan krooninen ja elinikäinen sairaus. Paras mahdollisuus oli päästä ”remissioon”. Se ei kuulostanut kovin houkuttelevalta ja elinkin pitkään ”tuurielämää”. Sain lopulta tarpeekseni ja aloin selvitellä asioita. Sain selville, että OCD ei välttämättä olisikaan mikään elinikäinen kuolemantuomio, joka aloitti uuden prosessin.

Prosessin voimalause:

”Jos en edes yritä olla selviytyjä, tulen aina olemaan uhri.”

2. Etsintäprosessi

Aloin hakea tietoa asioista. Luin kirjoja ja luin artikkeleita. Luin kokemuksia. Olin nettiterapiassakin. Pakko-oireisen häiriön ohjekirjoissa ja nettiterapiassa oli paljon hyviä neuvoja, mutta ne eivät saaneet minua tarttumaan toimeen. Ne eivät olleet riittävän konkreettisia. En osannut soveltaa niitä omaan elämään. Joka tapauksessa sain paljon ymmärrystä ja tietoa OCD:hen liittyen. Se antoi uskoa ja pohjusti tulevaa tekemistä. Oli kuitenkin saatava konkreettisempaa apua.

Prosessin voimalause:

”Päästäkseni tilanteen herraksi, minun on tunnettava viholliseni läpikotaisin.”

3. Arvo- ja motivaatioprosessi

Tämä prosessi oli jo aikaisemmin alkanut, mutta intensiiviterapia käynnisti tämän prosessin kunnolla. Minulla oli vihdoin todellista toivoa ja konkreettisia ohjeita, miten edetä.

Ennen tekoja kävin kuitenkin prosessin, jota kutsun arvo- ja motivaatioprosessiksi. Usein ihmiset odottavat jotakin motivaatiota syntyväksi, mutta omasta mielestäni motivaation voi tehdä myös itse. Ei sitä kannata odotella. Arvo- ja motivaatioprosessissa tein itselleni selväksi, miksi olen muuttamassa elämääni? Onko elämäni nyt elämisen arvoista? Miksi haluan sitä muuttaa? Mitä olen valmis tekemään muuttaakseni sen? Mitä haluan tehdä elämässäni? Millainen ihminen haluan olla? Mitä haluan saavuttaa? Siitä syntyi motivaatio, joka on kannatellut minua tähän päivään asti.

Prosessin voimalause:

”On suurempi riski jatkaa elämää kärsimyksen vallassa kuin tehdä kaikkensa yrittääkseen muuttaa se.”

4. Sanoista tekoihin – prosessi

Tämä on prosesseista vaikein. Ei kukaan ihminen halua tehdä tuskallisen epämiellyttäviä asioita, mutta tiesin, että jos halusin muutosta, minun oli vain ryhdyttävä töihin.

Aloitin harjoittelun. Yritin mennä ahdistuksista läpi kompulsoimatta hinnalla millä hyvänsä. Yritin joka päivä. Välillä onnistuin, välillä en onnistunut. Matkan varrella opin todella merkittäviä oppiläksyjä ns. OCD:n voittamisen hiljaista tietoa, joka vaikutti aiemmin oppimani lisäksi oman  strategiani muotoutumiseen.

Koen, etten varsinaisesti tehnyt  altistusharjoituksia peloilleni vaan ”elin altistuksessa”.

Prosessin voimalause:

”Harjoittelen joka hetki, jotta minusta tulisi mestari.”

5. Itsemyötätunnon prosessi

Koska epäonnistuin harjoitellessani jatkuvasti, alkoi uusi prosessi, jota kutsun itsemyötätunnon prosessiksi. Kukaan ihminen ei kestä tämän prosessin mukana tulevien mokien määrää ilman itsemyötätuntoa. Muuten ei jaksaisi nousta aina ylös ja yrittää uudelleen. Itsemyötätunnon prosessissa opettelin antamaan itselleni anteeksi. Opettelin puhumaan itselleni kauniimmin. Kehitin mieleeni uuden äänen, joka kannusti ja kehui minua.

Prosessin voimalause:

”Olen hyvä sellaisena kuin olen.”

6. Hyvinvoinnin prosessi

Tässä prosessissa aloin selvittää sitä, mikä tekee minut hyvinvoivaksi. Laitoin ruokavalion uuteen uskoon, pidin huolta ulkoilusta ja liikkumisesta. Aloin seurata unen laatua ja huolehtia siitä, että stressitasot pysyvät kurissa ja aikaa jää levolle. Ruokavalioksi muodostui ketogeeninen ruokavalio, josta voit lukea täältä. Prosessiin kuului myös omien rajojen asettamista.

Prosessin voimalause:

”Pidän itsestäni huolta.”

7. Viimeistelyn ja ylläpidon prosessi

Nyt koen olevani viimeistelyn ja ylläpidon prosessissa. Olen jo todella hyvä tässä OCD:n voittamisessa, mutta välillä taannun hetkellisesti. Minulla on jo hyvät mielenterveystaidot, itsemyötätuntoa ja itseluottamusta, mutta heikolla hetkellä ne eivät vielä kanna. Perustukset on isketty maahan, mutta talo vielä huojuu.

Nyt joulun aikaan harjoittelin käyttämään taitoja ”lomapaniikkiini”, joka on heikoin kohtani. Lomapaniikki juontuu siitä, että lomalla ”pitäisi” olla kivaa ja rentoutua, joten OCD iskee aina siihen. Käytin taitojani loistavasti yli viikon, mutta uudenvuodenaattona OCD sai vallan muutamaksi tunniksi, kunnes sain taas taitoni valjastettua käyttööni.

Prosessin voimalause:

”Annan itselleni luvan olla onnellinen.”

Tämä prosessi on ollut valtavan raskas ja antoisa. Uskon, että olen saanut tulehdustilan aivoissani vähenemään ja muokattua aivojen hermoratoja niin, että minun on päivä päivältä yhä helpompi ja helpompi käyttää mielenterveystaitojani siten, että valitsen omaa hyvinvointia tukevia asioita. Kuten olen aiemminkin sanonut, en usko mitenkään, että OCD on minulle elinikäinen ongelma. OCD on minulle kuitenkin oppiläksy, joka vaikuttaa minuun positiivisesti koko elinikäni ajan. Tämän 7-portaisen prosessin seuraksena olen voimaantunut ja paljon onnellisempi ihminen.

Loppuun haluan kirjoittaa vielä  Tommy Hellstenin ”Elämän paradoksit” samannimisestä kirjasta, sillä niistä jokainen on pitänyt paikkansa tällä matkalla.

”Matkalle pääsee se, joka pysähtyy”

”Vahvuus löytyy heikkoudesta.”

”Jos etsit turvaa, elä vaarallisesti.”

”Saat sen, mistä olet valmis luopumaan.”

”Mitä vähemmän teet, sitä enemmän saat aikaan.”

”Vain yksin voi olla yhdessä.”

”Vain yhdessä voi olla yksin.”

”Jos etsit ikuisuutta, elä tässä ja nyt.”

Viimeinen on suosikkini. Rohkeutta pelkojen voittamiseen <3

Rakkaudella, Saida

Kirjoittaja on Saida Suonio, kasvatustieteiden maisteri (11/2015). Hän kirjoittaa omiin kokemuksiinsa ja erilaisiin lähteisiin viitaten. Saidan käyttämät menetelmät ja harjoitteet eivät välttämättä sovellu kaikille sellaisenaan. Huomioi aina yksilöllinen kokonaistilanne ja käänny tarvittaessa ammattilaisten puoleen.

Skip to content